Asukkaat vierailivat Tropicario – trooppinen eläintalo. Eläimet herättivät kummastelua, hieman kauhistusta ja tottakai ihastelua myös. Oikein mukava ja lämmin paikka vierailla liikuntarajoitteistenkin kanssa.
Asukkaat vierailivat Tropicario – trooppinen eläintalo. Eläimet herättivät kummastelua, hieman kauhistusta ja tottakai ihastelua myös. Oikein mukava ja lämmin paikka vierailla liikuntarajoitteistenkin kanssa.
Asukkaiden kanssa perinteeksi muodostunut retki Hakunilan kirkkoon, jossa kauneimmat joululaulut laulettiin yhdessä muun seurakunnan kanssa. Laulujen jälkeen meille tarjottiin joulutorttu kahvit.
Kuninkaanhovissa maistellaan silloin tällöin erilaisia ruokia ja juomia. Mietitään yhdessä mitä makuja löytyy ja arvovaltainen asukkaiden raati arvostelee maisteltavat paremmuusjärjestykseen. Aiemmin olemme maistelleet mm. oluita ja jäätelöannoksia.
Näin joulun alla maisteltiin luonnollisesti erilaisia glögejä: Hehku glögi, tavallinen Marlin glögi sekä Blossa vanilja omena vaalea glögi. Näistä voiton vei Hehku glögi.
Myös erilaisia pipareita maisteltiin. Oli Annaksen Lakritsi ja Polka pipareita sekä tavallisia pipareita. Perinteinen pipari vei voiton, mutta myös muista tykättiin.
Läheisen päiväkodin lapset kävivät esittämässä joululauluja. He olivat myös askarrelleet jokaisella asukkaalle joulukortin. Esitysten jälkeen syötiin piparkakkuja ja seurusteltiin asukkaiden kanssa. Myös Kuninkaanhovin asukkaat olivat askarrelleet ison kuusi joulukortin päiväkodin lapsille. Kuninkaanhovin asukkaat kiittävät Päiväkoti Karusellia kuluneesta vuodesta. Lasten tapaaminen on joka kuukausi odotettu tapahtuma Kuninkaanhovissa ja vierailut puolin ja toisin ilahduttavat kovasti asukkaita.
Päiväkoti Karusellin lapset kävivät Kuninkaanhovissa ilahduttamassa asukkaita. Tällä kertaa teemana oli joulukorttien askartelua. Alla kuvasatoa korteista.
Asukkaat vierailivat Talvipuutarhassa Helsingissä. Ihmeteltävää riitti kasveissa ja osa tunnistettiinkin. 130 vuotias Camelia puu, jossa ruusut jo hiukan kukkivat oli yksi pidetyimmistä. Puutarhassa oli jo joulun tuntua ja kasvien seasta pilkisti tonttuja.
burst
22.11 vietetään kouluissa ota lapsi mukaan töihin päivää. Myös Kuninkaanhovin työntekijöiden lapsia oli mukana. Yhdessä asukkaiden kanssa he maalaisvat vesiväreille, rakensivat palapeleja, pelasivat kimbleä, laittoivat asukkaiden hiuksia ja askartelivat hamahelmillä. Asukkaat iloitsivat yhdessä tekemisestä.
Hakunilan kirkkokonsertit ovat odotettuja tapahtumia Kuninkaanhovin asukkaille. Tällä kertaa kirkossa esiintyivät Kultaiseniän laulajat, Matti Pasanen, Esa Aapro sekä Klaus Pennanen. Konsertin päätteeksi tarjottiin vielä pullakahvit.
Vanhusten viikolla Kuninkaanhovin asukkaat vierailivat Vantaan Ammattiopisto Variassa, jossa lähihoitaja opiskelijat olivat järjestäneet työpajoja. Matka opistolle sujui leppoisasti linja-autolla, joka oli jo elämys osalle asukkaista. Työpajoissa asukkaat musisoivat rumpujen kanssa sekä askartelivat syyskoristeen luonnon antimista. Toisessa pajassa oli aistihuone, jossa mm. katseltiin kauniita kuvia luonnosta, tunnusteltiin ja soitettiin ääniä kävyillä, tehtiin mielikuva jumpparetki, maisteltiin mustikkamehua ja leipäjuustoa lakkahillolla. Kuninkaanhovin asukkaat kiittävät päivästä Lähihoitaja opiskelijoita sekä opettajia tilaisuuden järjestämisestä.
Kuninkaanhovissa käydään ulkoilemassa päivittäin. Lenkkien pituus vaihtelee asukkaan voinnin mukaan. Tässä menossa pitkä kävelylenkki, jonka pituus on 1,2- 1,6 km.
Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi