Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kuukausi: joulukuu 2019

Kauneimmat joululaulut

Asukkaiden kanssa perinteeksi muodostunut retki Hakunilan kirkkoon, jossa kauneimmat joululaulut laulettiin yhdessä muun seurakunnan kanssa. Laulujen jälkeen meille tarjottiin joulutorttu kahvit.

Piparien sekä glögin maistelu hetki

Kuninkaanhovissa maistellaan silloin tällöin erilaisia ruokia ja juomia. Mietitään yhdessä mitä makuja löytyy ja arvovaltainen asukkaiden raati arvostelee maisteltavat paremmuusjärjestykseen. Aiemmin olemme maistelleet mm. oluita ja jäätelöannoksia.

Näin joulun alla maisteltiin luonnollisesti erilaisia glögejä: Hehku glögi, tavallinen Marlin glögi sekä Blossa vanilja omena vaalea glögi.  Näistä voiton vei Hehku glögi.

Myös erilaisia pipareita maisteltiin. Oli Annaksen Lakritsi ja Polka pipareita sekä tavallisia pipareita. Perinteinen pipari vei voiton, mutta myös muista tykättiin.

 

Päiväkodin lapset esiintyivät

 

Läheisen päiväkodin lapset  kävivät esittämässä joululauluja. He olivat myös askarrelleet jokaisella asukkaalle joulukortin. Esitysten jälkeen syötiin piparkakkuja ja seurusteltiin asukkaiden kanssa. Myös Kuninkaanhovin asukkaat olivat askarrelleet ison kuusi joulukortin päiväkodin lapsille.  Kuninkaanhovin asukkaat kiittävät Päiväkoti Karusellia  kuluneesta vuodesta. Lasten tapaaminen on joka kuukausi odotettu tapahtuma Kuninkaanhovissa ja vierailut puolin ja toisin ilahduttavat kovasti asukkaita.

Vko 1

Maanantai

9.30-10.30  Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30- 11.30  Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa Aurinkosali

12.30-13.30 Fysioterapeutin vetämä Lihasvoima- ja tasapainoryhmä

13.30-14.30 Aistiryhmä

14.00-14.30 Yhteislaulua Aurinkosali ( hoitajan vetämä )

Tiistai

9.30-10.30  Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30- 11.30 Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa Salonki

13.00-14.00 Uudenvuoden Bingo

14.00-14.30 Memoera muistipelit Salonki ( hoitajan vetämä)

Keskiviikko

Hyvää Uutta Vuotta 2020

12.00 Presidentin Uuden vuoden puhe radiosta

Torstai

9.30 – 10.30 Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30-11.30 Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa

12.30-13.30  Fysioterapeutin vetämä Lihasvoima- ja tasapainoryhmä

14.00-14.30 Maisemakuvien katselu Huvimaja ( hoitajan vetämä)

Perjantai

9.30-10.30  Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30-11.30 Motomedin poljetus Huvimaja

13.00-14.00 Ulkoilua pitkä kävelylenkki

14.00-14.30 Tunnustelu pussit Aurinkosali (hoitajien vetämä)

Lauantai

14.00-14.30  Runojen kuuntelu tai luku Salonki (hoitajien vetämä)

 

 

 

 

Vko 52

Maanantai

14.00-15.oo Pikkujoulut:  Koristelua sekä Pikkujoulu kahvit

Tiistai

Jouluaaton rauhasta nauttiminen ja joulujen muistelu

11.30-12.30 Joululounas rauhallisen taustamusiikin säestämänä

Joulupukki vierailee illan aikana ja jakaa lahjat asukkaille

Keskiviikko

11.30.12.30 Joulupäivän ateria

13.00- 15.00  Paavin joulutervehdys sekä Elokuva Prinsessa ruusunen Tv1:ltä

Torstai

Tapaninpäivän viettoa

Perjantai

9.30 – 10.30 Motomedin poljetus Huvimaja

 

 

Vko 51 16.12 – 22.12

Maanantai

9.30-10.30  Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30- 11.30  Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa Aurinkosali

12.30-13.30 Fysioterapeutin vetämä Lihasvoima- ja tasapainoryhmä

17.00-19.00 Puurojuhla

Tiistai

9.30-10.30  Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30- 11.30 Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa Salonki

12.30 -15.00 Kauneimmat joululaulut Hakunilan kirkossa

Keskiviikko

8.30- 15.00 Asukkaiden joulusauna

Torstai

8.30-15.00 Asukkaiden joulusauna

13.30-14.00 Hartaus

Perjantai

9.30 – 10.30 Motomedin poljetus Huvimaja

10.30-11.30 Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa

14.00-14.30 Piano-  ja lauluesitys Salonki

 

Jouluista askartelua päiväkodin lasten kanssa

Päiväkoti Karusellin lapset kävivät Kuninkaanhovissa ilahduttamassa asukkaita. Tällä kertaa teemana oli joulukorttien askartelua. Alla kuvasatoa korteista.

Vko 50 9.12-15.12

Maanantai

9.30-10.30  Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.30- 11.30  Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa Aurinkosali

12.30-13.30 Fysioterapeutin vetämä Lihasvoima- ja tasapainoryhmä

13.30-14.30 Aistiryhmä

14.00-14.30 Joululaulu levyraati Huvimaja ( hoitajan vetämä )

Tiistai

10.30- 11.30 Fysioterapeutin vetämä Tuolijumppa Salonki

12.30-13.30 Liikettä niveliin yksilöllisesti

13.00-14.00 Liikettä niveliin yksilöllisesti

14.00-15.00 Tiernapojat harjoittelevat

14.00-14.30 Glögien maistelu Salonki ( hoitajan vetämä)

Keskiviikko

9.30-10.30 Fysioterapeutin vetämä Lihasvoima- ja tasapainoryhmä

14.00-14.30 Jouluiset kuvapähkinät

Torstai

9.30 – 10.30 Liikettä niveliin yksilöllisesti

10.00-11.00 Päiväkodinlapset laulaa joululauluja Huvimaja

11.00-11.30 Tuolijumppa Huvimaja

12.30-13.30  Fysioterapeutin vetämä Lihasvoima- ja tasapainoryhmä

Perjantai

9.30 – 10.30 Motomedin poljetus Huvimaja

10.30-11.30 Ulkoilua

13.00-14.00 Tiernapojat harjoittelevat

14.00-14.30 Piparienmaistelu Aurinkosali (hoitajien vetämä)

Lauantai

13.00 Kaverikoirat vierailevat Huvimajassa

 

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi